Rippikoulu

 

Rippikoulu on seurakunnan kasteopetusta. Rippikoulun tavoite on siis auttaa nuorta kasvamaan siinä uskossa, johon hänet on kastettu. Seurakunta kutsuu kaikkia lapsena kastettuja mukaan. Myös nuori, joka ei kuulu kirkkoon tai jota ei ole lapsena kastettu, on lämpimästi tervetullut tutustumaan kristilliseen uskoon kolmiyhteiseen Jumalaan. Nuori, jota ei ole lapsena kastettu, kastetaan rippikoulun jälkeen.

Rippikoulu pohjautuu Jeesuksen antamaan kaste- ja lähetyskäskyyn: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18-20)

Rippikoulu kestää noin puoli vuotta ja koostuu erilaisista rippikouluryhmän tapaamisista ja nuoren itsenäisestä tutustumisesta kotiseurakuntaan. Merkittävä osa rippikoulua on tietenkin intensiivijakso eli rippileiri. Kesäisin rippileirit pidetään seurakunnan leirikeskuksessa Oravaisissa ja talviaikaan toimintaleirinä Virroilla. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä, että rippikoulu on enemmän kuin ainoastaan kiva, viikon mittainen matka. Rippikouluun kuuluu pakollisia tapaamisia leirijaksoa edeltävien kuukausien aikana. Poissaolot näistä tilanteista tulee korvata.

Rippikoulun aikana nuori myös tutustuu seurakuntaan käymällä itsenäisesti jumalanpalveluksissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Tätä varten nuori saa rippikoulupassin, johon merkkien kerääminen tilaisuuksista on pakollinen osa rippikoulua. Rippikoulupassin hyväksytty suorittaminen edellyttää läsnäoloa luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa ja tilaisuuksissa. Merkintöjä voi kernaasti hakea myös muualta kuin kotiseurakunnasta.

Rippikoulu huipentuu suureen juhlaan eli konfirmaatioon, jossa nuori yhdessä seurakunnan kanssa tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. Konfirmaatiossa nuori kutsutaan ensimmäistä kertaa Herran pyhälle ehtoolliselle. Konfirmaatiossa myös rukoillaan nuoren ja hänen perheensä puolesta. Rippikoulusta on muodostunut tärkeä yhteys nuorten perheisiin, sillä rippilasten vanhemmat osallistuvat hyvin aktiivisesti vanhempainiltoihin ja kummit osallistuvat konfirmaatiotilaisuuteen. Lisäksi on tapana, että seurakunnan työntekijät ja isoset vierailevat rippilasten kodeissa konfirmaation jälkeen vanhempien kutsusta.


Ajankohtaista

Ilmoittautuminen vuoden 2012 rippikouluihin on käynnissä 11.–24.10.2011. Ilmoittautumislomakkeita on saatavilla infotilaisuudessa keskuskoululla 11.10.11 tai Laihian seurakunnan kirkkoherranvirastosta. Rippikoulusunnuntaina 30.10.2011 nuori ja hänen perheensä kutsutaan jumalanpalvelukseen Laihian kirkkoon klo 10:00. Tilaisuuden yhteydessä julkistetaan vuoden 2012 rippikoulujen ryhmäjako.

 

RIPPIKOULURYHMIEN AIKATAULU 2011-2012

 

 
TALVIRIPARI
SEURIS 1
SEURIS 2
RIPPIKOULUSUNNUNTAI
su 30.10.11
klo 10 ->
su 30.10.11
klo 10 ->
su 30.10.11
klo 10 ->
1. OPPITUNTI
ke 9.11.11
klo 16-17.30
ke 18.1.12
klo 16-17.30
 ti 31.1.12
klo 16-17.30
2. OPPITUNTI
su 4.12.11
klo 8.45-12
su 19.2.12
klo 8.45-12
su 25.3.12
klo 8.45-12
3. OPPITUNTI
to 17.1.12
klo 16-17.30
ke 14.3.12
klo 16-17.30
to 19.4.12
klo 16-17.30
4. OPPITUNTI
ke 1.2.12
klo 16.30-18
KV-päivä
su 6.5.12
n. klo 12-15.30
KV-päivä
su 6.5.12
n. klo 12-15.30
VANHEMPAINILTA
ke 1.2.12
klo 18 ->
ma 14.5.12
klo 18 ->
ti 15.5.12
klo 18 ->
MEIJERIPÄIVÄ
 
la 18.2.12
klo 10-15
ke 6.6.12
klo 10-15
ke 11.7.12
klo 10-15
LEIRI
la 25.2.–
la 3.3.12
to 7.6.–
to 14.6.12
to 12.7.–
to 19.7.12
KONFIRMAATIO
su 11.3.12
klo 10
su 17.6.12
klo 10
su 29.7.12
klo 10
KIRKERIKÄYNTI
(paikka ja aika vapaavalintainen)
Laihialla järj.
su 5.2.12
Laihialla järj.
su 5.2.12
Laihialla järj.
su 5.2.12

 

Rippikoulu on merkittävä askel kohti aikuistumista ja aikuisempaa uskoa. Lämpimästi tervetuloa!

 

Laihian Seurakunta, Laihiantie 29, 66400 Laihia, Puh. 06 477 7700
Copyright © 2012




Graafinen ja tekninen toteutus:
Sivukauppa