Francistownin kummikoululaiset

Botswanassa kolmasosa väestöstä elää köyhyydessä, alle eurolla päivässä. Noin kolmasosa kansasta on hiv-positiivisia. Aids-orpoja lapsia on paljon ja aids-valistus onkin osa kaikkea kirkon työtä.

Maan toiseksi suurin kaupunki on noin 90 000 asukkaan Francistown. Francistownissa 150 köyhissä oloissa elävää kummilasta saa mahdollisuuden koulunkäyntiin kummien tuella. Kummioppilaita on alueella useassa koulussa. Yhteistyö lasten vanhempien/huoltajien ja koulujen kanssa on tiivistä. Lasten koulunkäynnistä keskustellaan säännöllisesti ja myös vanhemmille/huoltajille järjestetään tapaamisia.

Kummilapset saavat tarvittaessa avustusta myös ruokaan, vaatteisiin ja koulumatkoihin sekä tukiopetusta. Kaikkia tuetaan ja kannustetaan hyviin tuloksiin. Kummilapsilla on myös mahdollisuus osallistua seurakunnan leirille lomien aikana. Leirillä käsitellään nuoria kiinnostavia teemoja ja ystävyyssuhteet vahvistuvat.

Kummiohjelma antaa nuorille mahdollisuuden valmistua ammattiin asti.

Rahaa kummikohteeseen kerätään mm. seuraavilla tavoilla:

  • kolehtikeräyksillä
  • limsapullojen ja -tölkkien panttirahoilla
  • Isosten kummikojulla rippikoululeireillä

Lisää Laihian seurakunnan lähetystyöstä löydät täältä.