24.10.2018 oli tämän vuoden toinen rukouspäivä, joka sijoittuu Ekumeeniselle vastuuviikolle ja on Rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä. Meillä päiväkerhotyössä erilaiset rukoukset tulevat tutuiksi kaikille kerholaisille. Joka kerhossa ruoka tai eväät siunataan ja niistä kiitetään sanoen: ”Siunaa Jeesus ruokamme, josta sua kiitämme. Aamen”. Kerhoissa rukoillaan eri aihepiireihin liittyviä rukouksia, hartausaiheesta riippuen. Myös perinteisiä rukouksia harjoitellaan, joista monelle on tuttu esimerkiksi: ”Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen, pienet kädet yhteen liitän, taivaan Isää aina kiitän. Aamen”. Ennen rukouksen alkua voidaan hiljentyä ja rauhoittua, Rakennetaan kirkko-lorun avulla. Lorun lopuksi lapset ovat ihan hiljaa, kädet ristissä ja valmiita yhteiseen rukoukseen. Ja vaikka sanoja ei muistaisi, se ei haittaa, taivaan Isä kuulee meidän pienet huokauksetkin. Tänä syksynä valitsimme kerhoon uuden rukouksen: ”Nyt hiljaa kädet me vielä yhteen liitämme ja taivaan Isää päivästä tästä kiitämme. Aamen”.

On olemassa paljon erilaisia valmiita, hienoja rukouksia, mutta yhtä hyvin rukoilla voi myös omin sanoinkin. Joskus, kun on oikein väsynyt, ei jaksa laittaa kuin kädet ristiin, mutta sekin riittää. Rukous antaa voimaa huomiseen. Toivon jokaiselle syksyyn ja pimeään ajanjaksoon siunausta, valoa ja jaksamista. Rukoillaan vielä yhdessä tuttu Isä meidän-rukous: ”Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen. ”

 

Paula Atila

Nuorisotyönohjaaja