Uutislistaukseen

Ajankohtaista seurakunnan hautausmailta

Seurakunnan hautausmailla on parhaillaan käynnissä hautojen kartoittaminen. Osa muistomerkeistä on vaarallisesti kallellaan, tai muistomerkin nimestä ei saa selvää kasvillisuuden tai muun syyn vuoksi. Jotkut haudat ovat yleisesti hoitamattoman näköisiä – tällöin hauta saattaa olla esimerkiksi rikkaruohojen vallassa.

Harmaissa tikuissa, joita on osalle haudoista asetettu, on teksti muistomerkki oikaistava / hauta kunnostettava. Yleisin syy, miksi haudalla on harmaa tikku, on että muistomerkki on vaarallisesti kallellaan. Muistomerkki saattaa olla myös oikaistu käyttäen apuna kiilaa, hiekkaa tai soraa. Nämä muistomerkit saattavat olla näennäisesti suorassa, mutta vaarana on niiden kallistuminen lyhyen ajan sisällä. Siksi myös nämä haudat ovat saaneet oikaisukehotuksen.

Muistomerkki on haudan haltijan vastuulla ja on hautausmaalla kävijöiden sekä seurakunnan työntekijöiden parhaaksi, että hautamuistomerkit ovat suorassa.

Miksi haudallani on harmaa tikku, jolla pyydetään oikaisemaan muistomerkki tai kunnostamaan hauta?

  • muistomerkki on vaarallisesti kallellaan

  • nimestä ei saa selvää

  • hauta on hoitamaton (HUOM! Riittää, että hauta on kunnossapidetyn näköinen. Kukkia, kanervia tms. ei ole välttämätöntä haudalla olla.)

 

Mitä tehdä, jos haudallani on muistomerkin oikaisukehotus / haudan kunnostuskehotus?

  • Silmäile, onko muistomerkki kallellaan. Tarkista, saako nimestä selvää. Jos olet epävarma siitä, mikä on tikun syynä, ole yhteydessä seurakunnan kirkkoherranvirastoon.

  • Jos muistomerkki vaatii oikaisua, voit tehdä sen itse tai voit tilata palvelun muualta.

  • Jos nimestä ei saa selvää, tarkista ettei kasvillisuus ole esteenä. Muita ratkaisuvaihtoehtoja voi tiedustella esimerkiksi Tervajoen kiviveistämöltä.

  • Jos muistomerkki on suorassa ja nimestä saa selvää, tarkista, onko hauta muuten kunnossapidetyn näköinen.

 

 

Harmailla tikuilla pyritään aktivoimaan omaisia huolehtimaan seurakunnan hautausmailla olevista haudoista.

 

Myöhemmässä vaiheessa seurakunnassa tullaan suorittamaan hoitamattomien hautojen kuulutusmenettely.

2018-10-09 16:40:00.0