Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Rippikoulu on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan, jossa yksin ja yhdessä pohditaan kysymyksiä uskosta ja elämästä.
Rippikoulun laskennallinen laajuus on 80 tuntia. Rippikoulu koostuu niin sanotusta ennakkojaksosta, jonka aikana osallistutaan oman ripariryhmän tapaamisiin, jumalanpalveluksiin, nuorten iltoihin ja erilaisiin tapahtumiin. Varsinainen leirijakso on yleensä kahdeksan päivän mittainen. Rippikoulu huipentuu suureen juhlaan konfirmaatioon, jossa nuori yhdessä seurakunnan kanssa tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. Konfirmaatiossa myös rukoillaan nuoren ja hänen perheensä puolesta. Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.
Rippikoulu on seurakunnan kasteopetusta, ja sen tavoitteena on auttaa nuorta kasvamaan siinä uskossa, johon hänet on kastettu. Rippikoulu tarjoaa mahdollisuuden nuorelle pohtia elämää, esittää kysymyksiä, ihmetellä sekä tulla kuulluksi. Seurakunta kutsuu kasteen saaneet 8.-luokkalaiset mukaan rippikouluun.
Rippikouluinfo lähetetään syyskuun aikana koteihin. Kirjeessä kerrotaan miten ja milloin rippikouluun ilmoittaudutaan, vaihtoehdoista suorittaa rippikoulu ja mitä rippikoulu tarkoittaa.
Rippikoulun toiminta-ajatus ja tavoitteet on määritelty Suuri Ihme - rippikoulusuunnitelmassa. Lue lisää osoitteessa evl.fi/rippikoulusuunnitelma
Rippikouluihin ilmoittautuminen vuodelle 2025 on päättynyt.
Vuoden 2026 rippikouluihin ilmoittautuminen alkaa lokakuussa. Rippikouluesite lähetetään Laihian seurakuntaan kuuluville nuorille postitse syyskuun lopulla. Esitteen tiedot päivitetään myös näille sivuille. Infotilaisuus rippikouluvaihtoehdoista ja ilmoittautumisesta järjestetään sunnuntaina 5.10.2025 klo 15 seurakuntatalon salissa. Tilaisuutta on mahdollista seurata myös Teamsissa (löydät linkin tapahtumakalenterista).
Erityisrippileiri
Seuraava selkoripari järjestetään 14.-18.7.2025. Erityistä tukea tarvitsevien nuorten rippikoulusta antaa lisätietoa sähköpostilla kehitysvammatyön pappi, Marja-Liisa Latvatalo sähköpostiosoitteesta marja-liisa.latvatalo@evl.fi
Minua ei ole kastettu / en kuulu kirkkoon
Jos sinua ei ole kastettu tai et kuulu kirkkoon, olet lämpimästi tervetullut tutustumaan kristilliseen uskoon ja käymään rippikoulun. Tullaksesi konfirmoiduksi sinun tulee kuitenkin olla kastettu ja kuulua kirkkoon. Rippikouluikäinen voi huoltajien luvalla liittyä kirkkoon, vaikka huoltajat eivät itse kirkkoon kuuluisikaan. Muista merkitä ilmoittautumiseen tieto, jos sinua ei ole kastettu tai et kuulu kirkkoon.
Aikuisrippikoulu
Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Ota yhteyttä seurakuntatoimistoon tai pappiin.
Ehtoollista jo rippikoulun aikana
Uusi rippikoulusuunnitelma (Suuri ihme - rippikoulusuunnitelma 2017) toi mukanaan joitakin uudistuksia rippikoulujen järjestämiseen. Yksi näistä on mahdollisuus käydä ehtoollisella jo rippikoulun aikana. Laihian seurakunnan rippikouluissa vietetään messu, eli ehtoollisjumalanpalvelus, vähintään kerran leirin aikana. Ehtoollisella voidaan käydä myös jo ennakkojakson aikana. Ehtoollisella käyminen on vapaaehtoista ja nuori voi rippikoulun aikana ehtoollispöytään tullessaan valita, haluaako hän nauttia ehtoollisen vai tuleeko hän siunattavaksi.
Suomessa on vuodesta 1979 ollut mahdollista, että kastettu lapsi voi tulla ehtoolliselle yhdessä vanhempiensa tai muiden läheisten aikuistensa kanssa. Piispainkokouksen ohjeen (2002) mukaan rippikoululaiset saavat rippikoulun aikana osallistua yksin tai ryhmänä ehtoolliselle rippikoulunsa opettajan kanssa. Ehtoollisella käymistä edeltää opetus siitä, mikä ehtoollinen on ja mitä se merkitsee. Mikäli nuorelle tai perheelle on tärkeää, että nuori vastaanottaa ensimmäisen ehtoollisensa konfirmaatiossa, tämä on edelleen mahdollista.
Ehtoollisella käyminen on olennainen osa jumalanpalveluselämää ja keskeinen kristillinen tapa hoitaa hengellistä elämää ja tulla Jumalan hoitamaksi. Ehtoollinen vahvistaa yhteyttä kristittyjen välillä. Rippikoulu on ehtoolliskoulu, jossa nuori voi löytää ehtoollisen osaksi säännöllistä ja toistuvaa hengellisen elämänsä hoitamista. Nuori myös oppii ymmärtämään, että ehtoollinen on Jeesuksen asettama sakramentti. (Suuri ihme -rippikoulusuunnitelma)