Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Rippikoulu on noin puolen vuoden mittainen kokonaisuus, jonka aikana osallistutaan seurakunnan toimintaan, jossa yksin ja yhdessä pohditaan kysymyksiä uskosta ja elämästä.
Rippikoulun suosio on säilynyt suurena koko maassa (80%). Laihian seurakunnassa rippikoulun käy vuosittain noin 100 nuorta eli lähes koko ikäluokka. Rippikoulun laajuus on 80 tuntia. Siinä osallistutaan jumalanpalveluksiin, nuorten iltoihin ja erilaisiin tapahtumiin. Leirijakso on yleensä kahdeksan päivän mittainen. Rippikouluun osallistuminen on vapaaehtoista.
Rippikoulu on seurakunnan kasteopetusta, ja sen tavoitteena on auttaa nuorta kasvamaan siinä uskossa, johon hänet on kastettu. Rippikoulu tarjoaa mahdollisuuden nuorelle pohtia elämää, esittää kysymyksiä, ihmetellä sekä tulla kuulluksi. Seurakunta kutsuu kasteen saaneet 8.-luokkalaiset mukaan rippikouluun. Myös nuori, joka ei kuulu kirkkoon tai jota ei ole lapsena kastettu, on lämpimästi tervetullut tutustumaan kristilliseen uskoon. Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Aikuisrippikoulun sopimisesta ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon tai pappiin.
Rippikoulu kestää noin puoli vuotta ja koostuu erilaisista rippikouluryhmän tapaamisista ja nuoren itsenäisestä tutustumisesta kotiseurakuntaan. Merkittävä osa rippikoulua on tietenkin intensiivijakso eli rippileiri. Kesäisin rippileirit pidetään seurakunnan leirikeskuksessa Seura-Rannassa Oravaisissa, talvella rippikoulun pitopaikka vaihtelee.
Rippikoulu huipentuu suureen juhlaan eli konfirmaatioon, jossa nuori yhdessä seurakunnan kanssa tunnustaa uskonsa kolmiyhteiseen Jumalaan. Konfirmaatiossa myös rukoillaan nuoren ja hänen perheensä puolesta.
Rippikouluinfo lähetetään koteihin. Kirjeessä kerrotaan miten ja milloin rippikouluun ilmoittaudutaan, vaihtoehdoista suorittaa rippikoulu ja mitä rippikoulu tarkoittaa.
Rippikoulun toiminta-ajatus ja tavoitteet (Suuri Ihme - Rippikoulusuunnitelma 2017)
Ilmoittaudu rippikouluun vuodeksi 2022-2023 tästä.
Erityisrippileiri
Erityistä tukea tarvitsevien nuorten rippikoulusta antaa lisätietoa sähköpostilla kehitysvammatyön pappi Marja-Liisa Latvatalo.
marja-liisa.latvatalo@evl.fi
Vastuualueet kasvatus ja rippikoulu
Virkavapaalla, sijaisena toimii Saara Jurvakainen.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä