Asiaa hautausmaan vedenjakelusta, kesätyöntekijöistä ja hautojen kesähoidosta

Hautausmaan kesätyöntekijät on valittu, ja valitut on tavoitettu. Osalta vielä odotamme vahvistusta kesätyön vastaanottamisesta. Mikäli huomaamme, että jostain kesätyö-jaksosta vielä puuttuu kesätyöntekijä, tavoittelemme hakemuksen jättäneitä tarpeen mukaisesti.
Nurmi leikataan kaikilta haudoilta ruohonleikkureilla mahdollisimman läheltä muistomerkkiä ja kukkapesää.
Hautapaikkojen kukkien kastelun osalta vedenjakelu kirkkopihassa on avattu, ja vettä saa hakea hanasta. Kiimakankaan hautausmaalla vettä voi tässä vaiheessa hakea huoltorakennukselta ja lisäksi vettä on viety astioissa perimmäisille hauta-alueille. Kiimakankaan hautausmaan vesipisteiden hanat avataan myöhemmin, kun loppukevään ailahtelevat lämpötilat on ohitettu.
Ne haudat, joilla on kesähoito, merkitään 10.6. mennessä keltaisella merkillä: sopimus sisältää kukkapenkin kunnostuksen ja lannoituksen, kukat, kastelun sekä haudan yleishoidon. Kesäkukat istutetaan 10.6. alkaen.
12.5.2025 16.25