Masennuslääkettä

Joskus masentaa. Ihan vietävästi. Masentaa, kun kierrätyspisteestä kerta toisensa jälkeen tehdään kaatopaikka, kun leikkikenttiä särjetään, kun toisen omaa tuhotaan ja varastetaan. Piittaamattomuus ja itsekkyys ovat masentavia ominaisuuksia toisissa ihmisissä ja erityisen masentavaa niitä on tunnistaa itsessään. Tulee surkea ja voimaton olo. En pysty muuttamaan maailmaa paremmaksi enkä edes itseäni. Mistä löytyisi lääke alakuloon?

Ensi sunnuntain evankeliumiteksti kertoo eräästä ilahduttavasta kohtaamisesta. Siinä itsensä ja toistenkin halveksima nainen törmää päivittäisellä vedenhakureissullaan ohikulkumatkalla olevaan Jeesukseen. Jeesus pyytää saada juoda vettä naisen astiasta. Naisen reaktio on itsellekin tuttu: "Kuinka sinä minulta pyydät?" (Minä olen vain tällainen, ei minusta ole siihen, joku muu osaa paremmin.)

Yllättäen Jeesus kertookin voivansa itse antaa sellaista vettä, joka todella sammuttaa janon. Hän sanoo: "Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan". Sellaista vettä nainenkin toki haluaa. Ei tarvitsisi enää tehdä raskaita vedenhakureissuja kaivolle. Mutta Jeesus haluaa sammuttaa myös häpeän ja halveksunnan aiheuttaman janon. Hän tietää naisen vaihtuvista miehistä ja tuntee tämän yksinäisyyden. Nainen joutuu kohtaamaan oman tuskansa ja myöntämään epäonnistumisensa ja virheensä. Hän saa tehdä sen kuitenkin turvallisella mielellä, rakastavien silmien edessä. Sellaisesta kohtaamisesta voi sydämeen syntyä pulppuava ilon lähde. Masennuslääkettä? Ehkä.

 

Kukka Trofast

Vs. nuorisotyönohjaaja