Nyt kulkee halki korpimaan...

 
Olisihan se mukavaa, jos aina paistaisi aurinko ja kaikki sujuisi helposti ilman murheita ja vaikeuksia. Mukavaa riittäisi aikansa, mutta mikäli yhtään ihmisluontoa tunnen, niin pian löytyisi jotain valituksen aihetta. On vaikea olla tyytyväinen siihen mitä on. Mieli etsiytyy kuin itsestään näkemään puutteet ja epäkohdat. Olemme kuin ohjelmoituja haluamaan aina jotain lisää. Suhteellisuudentaju hämärtyy täysin, kun keskitymme tuijottelemaan omaa napaamme, ja turvaamaan omaa hyvinvointiamme.
Meidät on kuitenkin haastettu elämään paljon radikaalimmin, kuin vain tavoittelemaan helppoa ja leppoisaa oloa itsellemme. Jeesus sanoo seuraajilleen: "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta." (Joh. 15:11-13)
Jeesus on hyvä opettaja, joka itse eli opetustensa mukaan ja näytti esimerkkiä uhrautuvasta rakastamisesta. Arkipäiväinen lähimmäisen rakastaminen saattaa usein olla kaukana vaaleanpunaisista pumpulipilvistä ja onnen huumasta. Se voi paremminkin olla kuin pimeällä korpitaipaleella rämpimistä. Lupaus iloisesta sydämestä voi joskus tuntua kaukaiselta. Haluan kuitenkin uskoa, että taivaallisen armon ja rakkauden aurinko voi paistaa ja lämmittää sen tiheimmänkin korpimetsikön oksien lomitse. En ole matkalla yksin. Päivän rukous voi pehmentää sydämeni maaperää ja muistuttaa päämäärästä:

Jumala, anna minulle avara sydän,
niin että otan huomioon myös toiset.
Opeta minua luopumaan
omista eduistani,
jos niiden mukaan toimiminen
on vahingoksi toisille ihmisille.
Auta minua luottamaan sinun huolenpitoosi.
Sinä voit muuttaa
uhkaavankin tilanteen hyväksi.
Kuule minua Jeesuksen, auttajani tähden.

 

Kukka Trofast, vs. nuorisotyönohjaaja