Rukous ja usko

Oletko joskus kiperässä paikassa puuskahtanut Jumalalle tähän tapaan: ”Jos tästä autat selviämään, niin sitten minä uskon sinuun!”? Tämähän on meille tyypillinen tapa; turvautua Jumalan apuun hädän hetkellä, vaikkemme muuten niin tekemisissä olisikaan. Samaan tapaan kerrotaan itsensä Martti Lutherinkin toimineen. Ukkosmyrskyssä salamoiden välkkyessä hän lupasi ryhtyä munkiksi, jos Jumala säästäisi hänen henkensä. Martti piti lupauksensa. Miten on meidän laitamme?

Uskomisen haastetta lisää se tosiasia, että läheskään aina eivät asiat suju toivomallamme tavalla. Yritykset epäonnistuvat, sairaudet eivät parane, vaikeudet kasaantuvat ja jaksaminen loppuu – palavista rukouksista huolimatta. Tämä voi tuntua epäreilulta, sillä Raamatussa Jeesus nimenomaan lupaa seuraajilleen, että ”mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille” Joh.16:23. Käytännössä on kuitenkin todistettu, ettei omaan pyyntöönsä saa toivomaansa vastausta, vaikka perään lisäisi sanat ”Jeesuksen nimessä”. Jumala ei ole automaatti, jolta nappia painamalla saa haluamansa.

Päivän evankeliumiteksti (Mark.9:17-29) kertoo isästä, joka tuo poikansa Jeesuksen parannettavaksi. Isän pyynnössä kuuluu epäilys, kun hän sanoo: ”Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” Kun Jeesus vastaa isälle, että ”kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”, huutaa isä hädissään: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Tuon isän uskomisen vaikeuden tuskan voi tuntea, se on tuttu itsellekin. Niin monesti on saanut kokea, ettei oma usko ollut riittävä, kun rukous jäi vastausta vaille. Armoa on se, ettei uskoa lopultakaan tarvitse kaivaa itsestään, vaan rukouksessakin saan jättäytyä vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen turvaan, hänen nimensä suojaan.

 ”Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen, hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.” 1. Kor.10:13

 

Kukka Trofast

vs. nuorisotyönohjaaja

Laihian seurakunta